Alberto Claramunt

 

Matti Wibergin mukaan edustajien olisi kyettävä puhumaan ilman ulkopuolista käsikirjoitusta.

  •  LKS 20160616 Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö eduskunnan suullisella kyselytunnilla 16. kesäkuuta 2016. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Valtio-opin professori Matti Wiberg ihmettelee kansanedustajien puhetaitoa. Hänen mukaansa eduskunnan kyselytuntien kysymykset ja vastaukset ovat keskimäärin heppoisia.

"Eduskunnassa on tullut tavaksi, että torstaisella kyselytunnilla edustajat tankkaavat papereistaan tai tableteistaan kysymyksiä valtioneuvostolle. Näkymä on puistattava ja ilmentää eduskunnan keskustelukulttuurin alennustilaa", Wiberg kirjoittaa Verkkouutisten blogissaan.

Wibergin mukaan oppositio, joka ei pysty asettamaan hallitusta vastuunalaiseksi ilman muualla laadittua käsikirjoitusta, on kelvoton.

"Ei ole kohtuutonta edellyttää, että edustaja paneutuu kysymykseensä sen verran, että osaa esittää sen lukematta sitä", Wiberg huomauttaa.

Wibergin mukaan kysymyksissä on usein alkeellisia virheitä ja toisinaan kysymyksiä on samalla kertaa monta. Professorin mukaan heikot kysymykset antavat pelitilaa ministereille.

"Tämä helpottaa tuntuvasti ministerin tilannetta, sillä saadessaan useita kysymyksiä hän voi valita, mihin hän niistä korkeintaan vastaan. Yleisinhimillisin perustein, ministeri usein valitsee kannaltaan vaivattomimman kysymyksen ja puhuu sen teemasta, asiasta tai sen vierestä", Wiberg kirjoittaa.

Hänen mukaansa kansalaisille ei "tällaisesta sisälukuharjoituksesta" ole juuri iloa.

Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina. Ensimmäinen kyselytunti on ensi torstaina.

 

Menossa eduskunnan suullinen kyselytunti.

(Roni Rekomaa) Verkkouutiset