Monet ihmiset rakastavat musiikkia, mutta voiko musiikki iskeä myös eläimiin? Kyllä, jos asiaa kysytään yhdeltä maailman suurimmalta levy-yhtiöltä Universal Musicilta.

Levy-yhtiö on sitä mieltä, että kissat tarjoavat hyödyntämättömän markkinan. Se aikoo julkaista ensimmäisenä isoista levy-yhtiöistä albumin, joka ei ole tarkoitettu ihmisille vaan kissoille. Asiasta kertoo ainakin brittiläinen sanomalehti The Guardian.

Kissamusiikin on luonut amerikkalainen sellisti ja musiikin tutkija David Teie Marylandin yliopistosta. Teien mukaan kyse on "ehdottomasti vakavasta" hankkeesta.

– Suurin haaste on, että ihmiset pitävät sitä tyhmänä. Kaikki tietävät, mitä musiikki on – paitsi eläimet. Jos asiaa mietitään vakavasti, niin tyhmää on se, että musiikki on vain yhden lajin saatavilla, Teie sanoo lehdelle.

Teie soittaa levyllä selloa Yhdysvaltain kansallisen sinfoniaorkesterin soittajien kanssa, ja musiikki sisältää muun muassa kehrääviä ääniä. Musiikin tarkoituksena on rauhoittaa ja miellyttää kissoja, ei innostaa tai kiihdyttää niitä.

Teie sävelsi musiikkia ensin valkotöyhtötamariineille – pienille apinoille – ja kokemukset kannustivat laajentamaan kokeilua. Lopulta kohteeksi valikoituivat kissat. The Guardian kirjoittaa, että tutkimusten mukaan musiikki tehoaa parhaiten kissoihin, jotka ovat neuroottisia tai hermostuneita tai joita on pahoinpidelty. Teiellä on vastaus niille kissanomistajille, joiden mukaan lemmikki ei ole koskaan nauttinut musiikista tai reagoinut siihen: musiikki on ollut vääränlaista.

Albumi julkaistaan lokakuun lopussa. Levy-yhtiön edustaja arvoi The Guardianille, että vastaavaa voisi tulla seuraavaksi koirille ja hevosille. Teie toivoo, että eläinmusiikki yleistyisi.

– Toivon, että sadan vuoden kuluttua ihmisille opetetaan, että aikoinaan musiikki oli vain ihmisiä varten.

Lähde: The Guardian